Heti alkuun pieni varoituksen sana. Näiden sivujen tarkoitus ei ole olla millään lailla vaeltamisen opetus-sivustot täynnä vain sitä oikeaa tietoa vaeltamisesta ja retkeilystä. Jos sillä mielellä kuitenkin eksyit näille sivuille, löytääksesi täältä viimeisintä hi-tech -infoa varusteista tai vaikkapa muonituksesta liittyen vaeltamiseen ja retkeilyyn, niin melkoisen väärään paikkaan olet eksynyt. Suosittelen siinä tapauksessa palaamaan esimerkiksi tuonne Google ja suorittamaan uuden haun!
Nämä sivut ovatkin ensisijaisesti koottu vain kertomaan meidän reissuistamme sieltä sun täältä ja tietenkin valokuvilla höystettyinä. Sivuilta löytyvät kyllä ne ns. pakolliset osiot muonista ja varusteista, mutta ne tosiaankin ovat vain meidän listaukset käyttämistämme varusteista sekä muonista. Joten jos kuitenkin vielä haluat jatkaa ja viettää muutaman minuutin lisää sivuilla, niin avointa mieltä mukaan ja matkaan…
Itse olen ensimmäisen kerran suorittanut jonkinlaisen vaelluksen lapissa vuonna -91. Tosin sitä aikaisemminkin on tullut
lapissa vietettyä aikaa, lähinnä suorittaen jonkin sortin päiväretkiä lähinnä Ylläksen ja Äkäslompolon maisemissa. Joten kahvikeidas on ainakin tuttu :)
Niin eli vuonna -91 oikeastaan ensimmäisen kerran tuli vaellettua tai retkeiltyä...miten kukakin sen käsittää. Itselle se oli kuitenkin ensimmäinen vaellusreissu jolla yövyttiin tuvassa sekä teltassa ja kestoa taisi tulla muutaman päivän verran Oulangan kansallispuiston maisemissa.
Sen jälkeen iskikin jonkinsortin halu palata pohjoiseen uudelleenkin. Vuosi siinä vierähti ennenkuin se paluu käytännössä tapahtui, mutta sen paluun myötä iski vieläkin kovempi halu palata takaisin. Oikeastaan vasta myöhemmällä iällä ja 2000-luvun puolella tapahtui paluu niin, että kuvioihin tuli mukaan varsinaiset vaellukset. Sen jälkeen onkin auton keula suunnattu kohti pohjoista aina kun työt ja finassipuoli ovat siihen antaneet mahdollisuuden. Se mikä lapissa vetää puoleensa on varmaan monelle muulle myös tuttua, eli kaipuu rauhaan luonnon keskelle ja nauttia upeista maisemista täältä eteläisen Suomen hälinästä.
Tuon vuoden -91 lapinreissun jälkeen perheeseemme (vanhemmilleni) tuli myös koira useamman vuoden tauon jälkeen ja yllätys, yllätys koira oli rodultaan suomenlapinkoira. Rodusta ei ollut paljoakaan tietoa, mutta lapinkaipuu oli ja siihen auttoi kun valitsi koirarodun jossa vilahti lappi-sana: suomenlapinkoira.
Nykyisin meillä majaileekin kaksi kyseisen rodun edustajaa
Halla ja Ruska, jotka myös molemmat ovat lapinkasteensa saanneet ja esi-isiensä maisemiin päässeet myös mukanamme tutustumaan.
Joten koirat ovat oleellinen osa meidän lapinreissujamme, ilman niitä ei edes osaisi matkaan nykyisin lähteä.
ismo.siilahti@vaeltajat.net
-Poikettiin Tuulin kanssa viikon reissulla Kilpisjärvellä, josta kuvia täällä. (9.11.2009)
-Punharjulla käydyn reissun kuvia lisätty tänne. (24.8.2008)
-Sivut avattu 1.10.2007